JR 2:n Mannerheim-ristin ritarit

Vänrikki Pentti Iisalo, ritari n:o 16 päivämäärällä 1.10.1941
10. DIVISIOONAN KOMENTAJAN ESITYS

10. Divisioonan komentajan, eversti J Sihvon 23.9.1941 allekirjoittama ja divisioonan esikuntapäällikön poissa ollessa, majuri Edv Hyryn varmentama esitys Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin myöntämisestä vänrikki Pentti Iisalolle:
"17.8.41 Tiurin sillan eteläpuolella syntyneessä taistelussa valtasi vänr.
Iisalo yksin vihollisen pst.tykin, käänsi sen ja ryhtyi tutustumaan valtaamaansa aseeseen, jollaista hän ei ollut aikaisemmin käsitellyt. Hänen onnistui saada tykki toimimaan parhaiksi kun vihollisen autokolonna ajoi sillan yli. Hän ampui noin 40 laukausta kolonnaa kohti saaden aikaan läpipääsemättömän ruuhkan tielle. Näin sai vänr. Iisalo reippaalla toiminnallaan viivytetyksi vihollista siksi kunnes oma pataljoona pääosillaan ehti paikalle."

Lisää tietoa Pentti Iisalosta Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Iisalo



Pentti Iisalon urotyö Tiurinsillalla
Matti Lukkarin kirjasta Iisalo kärkeen sivulta 78:

Vanhat opit tallessa

»Panssaroitu» vihollinen tuhottiin ja matka jatkui. Pian kärkijoukkue lähestyi Kiviniemen-Tiurin-Räisälän tietä. Sillä oli yllättävän paljon liikennettä molempiin suuntiin. Iisalo käski yhden ryhmän jäädä takavarmistukseen ja odottamaan pioneereja, muut jatkoivat metsän läpi lähemmäksi. Noin kolmensadan metrin päässä Tiurin sillasta oli piikkilankaestelinja ennen tietä. Siinä olisi tietysti tarvittu pioneereja ja heidän leikkureitaan, mutta läpi päästiin ominkin konstein.

Nyt oli toimittava häikäilemättömästi. Heti kun joukkue oli päässyt esteen läpi, hyökättiin tielle. Aivan tien varressa oli asemissa 45 millimetrin panssarintorjuntatykki miehistöineen. Yllätys on puoli voittoa. Vihollinen ei ollut varautunut tällaiseen vaaraan. Osa vihollisista kaatui, osa pakeni metsän suojaan, yksi jäi vangiksikin.
Myös yksi omista sotureista sai luodin rintaansa ja kaatui.

Tien varressa oli taisteluhautoja lujitettuine pesäkkeineen. Ne olivat suomalaisten talvisodan aikana rakentamia. Niissä ei ollut miehitystä. Ne antoivat kuitenkin hyvän suojan kärkijoukkueelle. Tielle kannettiin nopeasti tukkeja ja pari tien varressa ollutta espanjalaista ratsua.
Kesken kaiken paikalle ajoi vihollisupseereita kuljettanut henkilöauto kohti Räisälän mottia. Se jatkoi vauhdilla matkaansa kiivaasta suomalaistulesta huolimatta.

Tien reunassa asemassa ollut panssarintorjuntatykki oli säilynyt taistelun tiimellyksessä vahingoittumattomana. Sen putki osoitti kohti Tiurinkosken siltaa. Yksi kärkijoukkueen miehistä yritti avata sen lukon, muttei osannut sen niksejä. Pentti Iisalo tajusi todellisen mahdollisuuden. Hän käski Rantasilan johtaa koko porukkaa ja suojata hänen toimintaansa.

Pentti Iisalo oli Kuopion tykistösuojeluskunnan harjoituksissa käsitellyt monenlaisia tykkejä. Ikään kuin kertauksen vuoksi hänet oli edellisenä keväänä komennettu pariviikkoiselle panssarintorjuntakurssille. Nyt Pentti Iisalolle tarjoutui tilaisuus käyttää oppimiaan taitoja tärkeässä paikassa.

Tykin lukko ei ollut aivan samanlainen kuin panssarintorjuntakurssin harjoituksissa. Se oli malliltaan aivan uusi, mutta periaate oli sama kuin vanhassa. Muutamassa sekunnissa lukko aukesi ja ensimmäinen ammus työnnettiin putkeen. Hetken etsintä, missä on laukaisunappi. Se löytyi ja ase laukesi hieman yllättäen. Yli meni! Seuraava laukaus osui sinne minne pitikin, ensimmäinen vihollisajoneuvo oli poissa pelistä.

Samaan aikaan Räisälästä vetäytyvä vihollinen oli päässyt vajaan viidenkymmenen metrin päähän. Rantasila antoi joukkueelle tulikomentoja ja jakoi käskyjä. Iisalo ammusmiehineen ampui tykillä vi- holliskolonnaa niin nopeasti kuin pystyi. Maaleja riitti niin tykille kuin jokaiselle joukkueen miehelle. Kun Räisälän suunnasta tulleiden vauhti oli pysäytetty, käännettiin tykki pysäyttämään Kiviniemen suunnasta tehdyt saarrostusyritykset. Pienten taukojen aikana Iisalo perehtyi tykin laitteisiin. Kiikaritähtäintä hän kokeili ampumalla liikennemerkkiin, joka oli huomattavasti pienempi kuin meidän teillämme käytettävät.

Näissä kokeiluissaan Iisalo näki kiikaritähtäimestä noin sadan metrin päässä outoa liikettä. Tykkijaoksen toista tykkiä oltiin tuomassa asemaan,
josta voisi aloittaa kaksintaistelun. Iisalo oli nopeampi, tykin ammusvaunu räjähti, eikä tykistä ollut enää vaaraa.

Vaikka viholliskolonnan kärki oli liikuntakyvyttömänä tiellä, takaa tulevien paine ja paniikki toivat aina vain uusia ja entistä raskaampia ajoneuvoja näkyviin. Runsaan sadan metrin päähän pysähtyi muun muassa kuuden tuuman haupitsia vetävä traktori. Sen kuljettaja nousi traktorin istuimelta ja katseli kääntymispaikkaa. Iisalon tykki kiikaritähtäimineen näytti tarkkuutensa, laukaus katkaisi traktorinkuljettajan keskeltä kahtia.

Alle kolmeenkymmeneen mieheen supistuneen nuoren valiojoukon taistelu jatkui kiivaana ylivoimaista vihollista vastaan. Vihollinen yritti pari kertaa järjestettyä hyökkäystäkin saartoliikkeineen, mutta yritykset kilpistyivät talvisodanaikaisista asemista suunnattuun tarkkaan tuleen, jota välillä tuettiin panssarintorjuntatykillä. Vasta parikymmentä laukausta ammuttuaan Iisalo huomasi, että tykin ammuksista osa oli sirpale-, osa panssarikranaatteja.

Lyhyt vetäytyminen ja paluu takaisin

 Kun taistelu oli jatkunut ajoittain kiivaana ja vuoroin verkkaisena jo kolmisen tuntia, huomattiin, että patruunat alkavat uhkaavasti huveta. Niitä jouduttiin pariin otteeseen tasaamaankin. Kun kärkikomppaniaa ei kuulunut, oli Pentti Iisalon tehtävä varsin katkera vetäytymispäätös. Sitä ennen saapui Räisälän suunnasta arvokkaasti astuen ja tuhottuja ajoneuvoja väistellen valkopartainen kilipukki. Se sai kaikessa rauhassa jatkaa kulkuaan taistelukentän halki.

Irtaantuminen tapahtui vähin äänin. Iisalo ampui vielä muutaman kranaatin Tiurinkosken sillan suuntaan, ja sitten mies kerrallaan siirryttiin takamaastoon. Mutta pitkälle ei tarvinnut mennä. Muutaman sadan metrin päässä tavattiin oma kärkikomppania, joka omien taistelujensa jälkeen oli vihdoin tulossa apuun. Iisalo antoi luutnantti Ville Alppisaralle nopean tilanneselvityksen. Patruunatäydennyksen jälkeen palattiin takaisin kohti Tiurinkoskea.
Äsken jätetty tukikohta saatiin lyhyen kahakan jälkeen takaisin. Komppania työnsi varmistuksensa entistä lähemmäksi siltaa ja jäi moninkertaisen vihollisjoukon edessä portinvartijaksi.

Ylikersantti Arvo Veikkanen, ritari n:o 153 päivämäärällä 2.10.1944

JR 2:N KOMENTAJAN ESITYS

Jalkaväkirykmentti 2:n komentajan, eversti H Sauren 21. 7 .1944 allekirjoittama esitys Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin myöntämisestä joukkueen varajohtajalle, ylikersantti Arvo Emmanuel Veikkaselle:

"Hyökkäysvaiheen alkaessa toimi Veikkanen alikersanttina tykinjohtajana osoittaen jo tällöin esimerkillistä rohkeutta ja tarmokkuutta toiminnassaan. Erikoisesti mainittava on hänen toimintansa Räisälän taisteluissa 18.8.41, jolloin hänen johtamansa tykki vaikutti ratkaisevasti m.m. erään vih. kanuunapatterin valtaamiseen. Itse ampujana toimien tuhosi V. erään kanuunan miehistön kokonaisuudessaan. Jatkuvalla tarmokkaalla toiminnallaan hän kiinnitti esimiestensä huomiota ja ylennettiin kersantiksi sekä määrättiin joukkueen varajohtajaksi. Tässä tehtävässään V. asemasotavaiheen aikana kunnostautui erikoisesti hyvillä työsuorituksillaan, vaikuttaen esimerkillään alaisiinsakin saaden 1/2- joukkueensa, ja myöhemmin j:n johtajana toimiessaan koko joukkueenkin yrittämään parhaansa.

Hänen kylmäveristä rohkeuttaan ja esimerkillistä tilanteenhallintaa kuvaa esim. toimintansa Syvärin Voimalaitoksella 8.11.43, jolloin vihollisen väkivaltaista tiedustelua valmisteleva ankara kranaattikeskitys osui majoituskorsun ja tykki aseman ympärille estäen muun tyk.miehistön asemiin menon. V. kiirehti tällöin yksin tykille ja ryhtyi korjaamaan amp.kuntoon tykkiä, jota kranaatin sirpale juuri hänen tykille saapuessaan oli lievästi vaurioittanut. Kranaattien räjähdellessä aivan tykin ympärillä työskenteli V. siksi kunnes sai jälleen amp.kuntoon ryhtyen heti yksin tulittamaan parast'aikaa esiin tulevaa vih.jalkaväkeä. Myöskin asemasotavaiheen aikana suoritettuihin väkivaltaisiin tied.partiohin osallistui V. useasti vapaaehtoisena.

Vetäytymisvaiheen alusta lähtien ylik. V., toimien it. 1/2-joukkueenjohtajana jälleen kiinnitti esimiestensä huomioita ja saavutti alaistensa ihailun rohkealla ja kylmäverisellä toiminnallaan. Ankarimmissakin kranaattikeskityksissä ja toivottomiltakin näyttävissä tilanteissa säilytti hän aina yliluonnolliselta tuntuvan rauhallisuutensa.

Erikoisesti ansaitsee maininnan hänen toimintansa Sammatuksen taisteluissa 23.6.44. Kolme vihollisen raskasta ps.vaunua oli murtautunut läpi kiviesteen asemiimme, jossa ne tulellaan pakottivat oman jv:mme pysymään matalana tst.haudassa. Avomaastosta huolimatta, - joka ei antanut edes näkösuojaa - lähestyi ylik. V. erästä vaunua, ampuen sitä "ps.nyrkillä". Vaunun pysähdyttyä ja sen miehistön yrittäessä ulos siitä tuhosi V. ryhmineen miehistön tulellaan. Hetkistä myöhemmin vaunu leimahti tuleen tuhoutuen täydellisesti. Toisesta vaunusta oli havaittu e.m. tapaus, ja niinpä se kääntyikin ylik. V:n ryhmää kohti, alkaen samalla tulittaa sitä tykillään ja pk:llään. V. vei tällöin miehensä tuhoutuneen vaunun suojaan, ja vaunun tultua ampumamatkan päähän, ampui hän sekä eräs toinen ryhmän miehistä "ps.nyrkillä" vaunua kohti. Tuhoutuneesta vaunusta nouseva sankka, tukahduttava savu sekä osaksi iltahämärä vaikeuttivat kuitenkin tähtäämistä siinä määrin, että ammukset menivät ohi vaunusta, joka edelleen lähestyi ampuen. Tällöin ylik. V., siepaten mukaansa
8 kg:n kasapanoksen, alkoi savun suojassa lähestyä vaunua, sai sijoitetuksi kasapanoksen vaunun tornin ja kannen väliin, heittäytyen samalla vaunun viereen maahan. Räjähdyksen vaikutuksesta vaunu pysähtyi heti ja sen miehistö tuhoutui kokonaisuudessaan.
Myöskin kolmas asemiimme tunkeutunut hv. tuli myöhemmin tuhotuksi ylik. V:n ryhmien ansiosta.

Manssilan taisteluissa 1.7.44 Ylik. V. jälleen ryhmineen sai tililleen yhden vaunun tuhoamisen. Itse hän tässä taistelussa haavoittui vaikeasti lähestyessään useamman ps.vaunun muodostamaa psv.ryhmää."
--------
Jalkaväkirykmentti 2:n komentajan esityksessä on 5. Divisioonan komentajan, kenraalimajuri K A Tapolan käsinkirjoitettu lausunto: "Puollan. 23.7. K. A. Tapola." Esityksessä on myös VI Armeijakunnan väliaikaisen komentajan, kenraalimajuri A E Martolan allekirjoitus sekä hänen käsinkirjoitettu lausuntonsa: "Puollan".

KOMENTOESIKUNNAN PÄÄLLIKÖN ESITTELY
"Ehdotetaan VI Armeijakunnan v.a. komentajan, kenraalimajuri A.E. Martolan esityksestä, että joukko varajohtajalle, ylikersantti Arvo Emmanuel Vei k kas e 11 e (VI AK.5.D.JR 2) myönnettäisiin Mannerheim R 2 ..."
Esittelylistan alkuperäinen päivämäärä .8.1944 on korjattu nimityspäivämääräksi 2.10.1944.

Alikersantti Toivo Kirppu, ritari n:o154 päivämäärällä 2.10.1944
 JR2:N KOMENTAJAN ESITYS



Jalkaväkirykmentti 2:n komentajan, eversti H Sauren 17.7.1944 allekirjoittama esitys Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin myöntämisestä konekiväärin johtajalle, alikersantti Toivo Kirpulle:

"Toiminut koko sota-ajan kk.miehenä. Hyökkäysvaiheen aikana toimi Karjalan Kannaksen taist:ssa kk.ampujana, osoittautuen häikäilemättömän rohkeaksi ja ripeäotteiseksi mieheksi ja aina valmiiksi partiotehtäviin.
Pyhäjärven taisteluissa 22.8.41 haavoittui stm. Kirppu sirpaleesta selkään. Palattuaan toipilaana ja korpr. nimitettynä sai hän ryhmän johtoonsa. Tässä tehtävässä hän myöhemmin alik. ylennettynä osoittautui puolustusvaiheen aikana oma-aloitteiseksi ja määrätietoiseksi johtajaksi, joka henkilökohtaisella rohkeudellaan ja riuskalla esiintymisellään osasi aina temmata ryhmänsä mukaansa. Myös vapaaehtoisena partiomiehenä oli hän innokkaasti mukana.

Nykyisen puolustusvaiheen aikana on alik. Kirppu kunnostautunut erikoisesti Kinkijevan 22.6. ja Nurmoilan 26.6. taisteluissa, pysäyttäen ryhmineen ylivoimaisen vih. monet hyökkäykset, mutta varsinkin Vitelejoen viivytystaisteluissa hän osoitti erikoista rohkeutta taistellen yksin konekivääreineen vihollisen jo saartaessa muun osaston taakse. Muun osaston murtautuessa ulos piti hän konekivääreineen edestäpäin hyökk. vih. loitolla, kunnes toiset pääsivät irti ja murtautui kp:n avulla
vih. ketjun läpi ja palasi 1 1/2 vrk. seikkailtuaan metsien kautta omien puolelle.
Saatuaan ryhmänsä uudelleen koolle hän Sahnin Tulemajoella Hyytynkarin tukikohdassa 2.-4.7. ankarien tykistö- ja ilmapommituksien jälkeen piti ryhmineen joukkueen tukikohtaa hallussaan ja torjui 4 joen ylitysyritystä, jotka vih. teki useilla veneillä ja polkusilloilla. Myöhemmin auttaessaan haavoittunutta toveriaan haavoittui hän kranaatinsirpaleesta."

Jalkaväkirykmentti 2:n komentajan esityksessä on 5. Divisoonan komentajan, kenraalimajuri K A Tapolan käsinkirjoitettu lausunto: "Puollan. 19.7.44 K.A. Tapola." Esityksessä on myös VI Armeijakunnan väliaikaisen komentajan, kenraalimajuri A E Martolan allekirjoitus sekä hänen käsinkirjoitettu lausuntonsa: "Puollan".

Sotamies Valter Sipiläinen, ritari n:o 178 päivämäärällä 21.12.1944
JR 2:N KOMENTAJAN ESITYS

Jalkaväkirykmentti 2:n komentajan, eversti H Sauren 1.9.1944 allekirjoittama esitys Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin myöntämisestä taistelulähetille, sotamies Valter Sipiläiselle:

"Toiminut koko sodan ajan joukk.johtajan tst.lähettinä osoittaen niin tässä tehtävässään kuin sen ohella monissa tilanteissa harvinaista tarmokkuutta ja oma-aloitteisuutta. Kunnostautunut erikoisesti partiomiehenä osoittaen näillä retkillään erinomaista kylmäverisyyttä ja päättäväisyyttä.

Maaliskuussa 1942 eräällä tällaisella väkivaltaisella tiedusteluretkellä hän, sen jälkeen kun vihollisen yhdistetty tuli- ja asuinpesäke oli saarrettu, juoksi kasapanokset käsissään kovan tulen läpi bunkkerin katolle ja tuhosi sen miehistöineen viiden vihollisen antautuessa vangiksi.

Keväällä 1942 torjuntataistelujen aikana hän tuhosi useita vihollisia lähettitehtäviensä ohella, osallistuen mm. sisäänmurtautuneiden ps.-vaunujen desanttien tuhoamiseen toimittaen sen jälkeen käskyt ja ilmoitukset varmasti ja nopeasti perille vihollisen ankarasta tulesta huolimatta. Asemien kunnostamisessa hän oli eturivin miehiä innostaen muita esimerkillään.

Vetäytymisvaiheen aikana kunnostautui erikoisesti Vitelen, Rajakonnun ja Salmin taisteluissa. Vitelessä hän huolehti väsymättömästi mm. patruunatäydennyksestä hyvin vaikeissa olosuhteissa huomattuaan, että ne alkoivat osalta rintamaa loppua ja täydennys avoimen suon yli oli vaikeaa. Hän osallistui tämän ja varsinaisen tehtävänsä ohella myös välillä vihollisen torjuntaan aina vaikeimmassa paikassa ampuen milloin pk:lla, milloin kp:lla, mitkä kulloinkin oli paikalla käsiin saatavilla. Samoin hän rohkaisi muita ja kp:lla uhaten pakotti pelkuritkin pysymään asemassa. Salmissa hän ottaessaan yhteyttä vasemmalla olevaan naapuriin matkalla joutui taisteluun vihollisosaston kanssa, josta hän tuhosi kp:lla toistakymmentä miestä saaden tämän jälkeen yhteyden naapuriin. Täten hän monella tavoin vaikutti ratkaisevasti vih.rynnäkköjen menestykselliseen torjuntaan ja oman joukon selviämiseen pahalta näyttävistä tilanteista.

Nykyisen vaiheen aikana hän eräässä komppaniansa väkivaltaisessa tiedustelussa huomattuaan sivusta- ja selkäuhan, mikä johtui vihollisen yllättävästä hyökkäyksestä komppanian vesistön yli johtaville selkäyhteyksille, yksin kaatoi toistakymmentä vihollista torjuen siten vihollisen sivustahyökkäyksen, pelasti tilanteen. Samoin hän kunnostautui erään vih. tukikohdan valtauksessa, jolloin haavoittui kaksi kertaa. Ensimmäisestä haavoittumisestaan huolimatta jatkoi hän sisukkaasti taistelua suorittaen tällöinkin tehtävänsä mallikelpoisesti."

Jalkaväkirykmentti 2:n komentajan esityksessä on 5. Divisioonan komentajan, kenraalimajuri K A Tapolan käsinkirjoitettu lausunto:
"Puollan, mainiten vielä stm. Sipiläisen määrätietoisesta päättäväisyydestä sen, että hän, huomatessaan pelon tarttuvan muutamiin miehiin, rauhallisesti kesken taistelun huomautti, että "jos ammun jonkun malliksi, niin sitten kai pysytte paikallanne". Vaikuttanut ratkaisevasti monessa tilanteessa. 5.9.44 K. A. Tapola."

Jalkaväkirykmentti 2:n komentajan esityksessä on myös VI Armeijakunnan väliaikaisen komentajan, kenraalimajuri A E Martolan käsinkirjoitettu lausunto: "Puollan".

Lähdeteos: Suomen puolesta - Mannerheim-ristin ritarit, toim. Ilmari Hurmerinta ja Jukka Viitanen, Ajatus 2004